Turun Olutseura järjesti jäsenilleen pikkujoulut Kaarinan uimahallin tiloissa lauantaina 24.11.2018. Seuran jäseniä oli paikan päällä kiitettävä määrä viettämässä mukavaa iltaa.
Pikkujouluillan ohjelmaan kuului Sinebrychoff Holiday Packin arvostelu olutseuran jäsenten kesken, olutaiheinen tietovisa sekä saunomista ja uimista.
Sinebrychoff Holiday Pack on vuoden 2018 joulusesongin kausituote, joka pitää sisällään 24 pullon olutlajitelman. Tuotetta voi kutsua ns. olutjoulukalenteriksi. Kukin paikalla ollut olutseuran jäsen sai arvosteltavakseen kaksi olutta kyseisestä tuotteesta.
Turun Olutseura julkaisee Sinebrychoff Holiday Pack:n tuotearvostelun kotisivuillaan lähiaikoina.
Arvostelun jälkeen ohjelmanumerona oli seuraavaksi olutaiheinen tietovisa. Tietovisassa esitettiin 15 olut aiheista monivalintakysymystä.
Kolmen parhaan vastanneiden kesken jaettiin teemaan sopivat palkinnot.
Tietovisassa ensimmäiseksi sijoittunut voitti itselleen ravintola Teerenpeliin 20 euron arvoisen lahjakortin.
Toisen ja kolmannen sijan saavuttaneet saivat itselleen erikoisoluet.
Loppuilta sujui yhdessäolon mukavissa merkeissä saunoen, uiden ja porealtaalla rentoutuen.
Turun Olutseuran hallitus kiittää kaikkia paikallaolijoita illasta ja odottaa innolla vastaavia tapahtumia tulevaisuudessa.
Jouluterveisin: Sami, Tuomas, Markus ja Mikko